Ruumiillinen heikkous tuntuu poistuneen vaikka vielä eilen nukkumaan mennessä tuntui siltä, ettei aamulla tulla pääsemään sängystä ylös. Herätys itsessään oli vielä helppo, sillä voitin herätyskellon heräämiskilpailussa useammalla minuutilla. Siinä ympäri asuntoa käppäillessä pukemisen yhteydessä huomasin kalenterista asian jonka olin jo monta kertaa aiemmin tällä viikolla kuullut, mutta nyt vasta tajusin asian konkreettisesti. Huomenna on loppiainen! Hemmetti, ei tarvitsekaan lähteä aamulla töihin! Tätä ei enää voi pilata edes se, että ulkona sataa taas sitä valkoista massaa jota - ah - niin suuresti halveksun, kun sitä on maassa yli pari senttiä. Vapaapäivä voittaa aina viisi senttiä lisää lunta. Varaperjantai!

Työpäiväkin menee tänään mukavasti auton ratissa ympäri maakuntaa tärkeänä pärräillessä, joten ei voi valittaa. Jos tästä päivästä vielä selvitään hengissä, niin illalla lupaan palkita itseni jollakin mainiolla skottiviskillä. Samalla voinkin sitten pohtia sitä, miksi tämä tekstin tuottaminen aamuisin vähentää kiukkuisuutta tuin tallenna ja julkaise-napin painamisen jälkeen. Näen tämän vaikutuksen kiehtovana esimerkkinä siitä, että hyvinkin tyhjänpäiväisten asioiden kertominen hyvinkin epäjohdonmukaisella tavalla edes jollekin (ja samalla ei kenellekään) tuntuu auttavan jollakin tasolla pään sisäisten demonien kanssa tapahtuvaa jokapäiväistä taistelua. Sitä en vielä ole saanut selville, kumpaa puoliskoa tämä tukee...